KIELIOPPI
Kirjoittaminen ja ääntäminen · Virkkeet · Substantiivit · Määreet · Pronominit · Adjektiivit · Adverbit · Verbit · Prepositiot · Konjunktiot · Kysymyslauseet · Lauseet · Luvut · Sananmuodostus · Lyhenteet · Välimerkit

Verbit

Tyypillinen verbi ilmaisee toiminnan esiintymistä tai sen loppumista (juosta, pysähtyä), suhdetta (omistaa, menettää) tai tilaa (seistä, sulaa). LFN:ssä verbit eivät muuta muotoaan ilmentäessään sellaisia asioita kuin aikamuodot tai tapaluokat. Sen sijaan käytetään adverbejä – erityisesti kolmea ns. etuverbiä ia, va ja ta. Mikä hyvänsä verbi voidaan tulkita ilman muutosta substantiiviksi.

Aikamuodot

Tuleva aika merkitään etuverbillä va (jonka alkuperä on ranskan kielessä). Mennyt aika - sisältäen myös perfektin ja pluskvamperfektin - ilmaistaan etuverbillä ia. Se on adoptoitu kieleemme kreolikielestä nimeltä chavacano. Nämä etuverbit ovat siitä erikoisia adverbejä, että ne edeltävät verbiä. Tavallisinta aikamuotoa, preesensiä, ei merkitä millään erityisellä tavalla:

Tarinat kertovat usein tapahtumista, jotka ovat tapahtuneet menneisyydessä (tai kuvitellussa menneisyydessä); usein tapahtuma-ajalla ei ole merkitystä. Tällaisissa tapauksissa etuverbi “ia” voidaan usein jättää pois.

LFN:n verbimuodot eivät erottele toisistaan perfektistä ja imperfektistä aspektia. Aikajärjestystä voidaan helposti selventää merkitsemällä aikaisemmin tapahtuneen yhteyteen ja (“jo”):

Aikajärjestyksen selventämiseksi on muitakin keinoja:

LFN:ssä on valinnainen “epäreaalisuutta” osoittava partikkeli ta (haitilaista alkuperää) , jota voi käyttää ilmaisemaan jotakin, joka ei ole reaalista tai joka on epäiltävää tai jotakin, joka voisi olla totta tai on toivottavaa. Lause, jossa esiintyy ta, viittaa “vaihtoehtoiseen todellisuuteen”. Virkkeissä, joissa esiintyy si (“jos”), ta voidaan lisätä päälauseeseen, mutta saatetaan jättää joskus pois siitä lauseesta, jossa “si” on. Se voi viitata tulevaisuuteen, joka on vähemmän varmaa kuin se, joka liittyy sanaan va. Ta voi myös ilmaista kohteliasta pyyntöä. Sitä voidaan käyttää monissa tilanteissa, joissa monet kielet käyttäisivät subjunktia tai konditionaalia:

Yleensä vain yhtä sanoista va, ia ja ta on syytä käyttää saman verbin edessä. Eräs poikkeus on ia ta, jolla on sama merkitys kuin menneen ajan konditionaalilla romaanisissa kielissä ja ilmaisulla “would have” englannissa. Esimerkkinä on Richard Nixonin hauska kommentti:

Toisin kuin esimerkiksi suomen kielessä, LFN säilyttää epäsuorassa kysymyksessä sen aikamuodon, joka oli varsinaisessa kysymyksessä:

Imperativi

Verbin imperatiivia eli käskymuotoa ei merkitä millään tunnuksella. Se eroaa preesensistä sillä, että subjekti jää pois. Subjekti olisi yleensä tu tai vos, s.o. henkilö, jota puhutellaan. Jos subjekti mainitaan, niin käytetään usein ta tai ta ce:

Negaatio

Verbin merkitys kielletään käyttämällä adverbiä no Tämä edeltää sekä itse verbiä että etuverbejä va, ia ja ta:

Partisiipit

Partisiippi on verbin sellainen muoto, jota käytetään adjektiivina tai adverbinä. Verbistä tulee aktiivin partisiippi liitteellä -nte ja passiivin partisiippi liitteellä -da. Nämä vastaavat adjektiiveja kuten suomessa esim. “anova” ja “anottu”, ja niitä voidaan käyttää adverbeinä kuten “anovasti” ja “anotusti”. Kuten muitakin adjektiivejä, niitä voidaan käyttää myös substantiivien tapaan. LFN:ssä aktiivin partisiippi viittaa yleensä menossa olevaan aikaan ja passiivin partisiippi menneeseen aikaan.:

Aktiivin partisiipilla voi olla objekti, ja sitä voi käyttää verbin es komplementtina:

Partisiippirakenne on usein turha, jos on muita tapoja ilmaista sama asia:

Passiivin partisiippia voi käyttää verbien es ja deveni komplementtina muodostaen näin verbin passiivimuodon. Agentti ilmaistaan tällöin preposition par avulla:

Aktiivilause, jossa käytetään subjektina sanaa on tai algun voi olla tyylikäs vaihtoehto passiivilauseelle:

Verbin es aktiivin partisiippi on esente:

Transitiiviset verbit

Verbi on transitiivinen, jos sitä voi seurata välittömästi substantiivilauseke (objektina) ilman mitään väliin tulevaa prepositiota. Sitävastoin intransitiivisella verbillä ei ole objektia. Esimerkiksi:

Transitiivisuus on LFN:ssä joustavaa. Samaa verbiä voi usein käyttää sekä transitiivisena että intransitiivisenä. Silloin transitiivisesti käytetyn verbin objekti vastaa intransitiivisen verbin subjektia:

Transitiiviverbin objektin voi jättää pois, jos se on ilmeinen:

Jos lauseen objekti on sama kuin sen subjekti, niin objektina käytetään tarvittaessa refleksiivistä pronominia:

Jos halutaan korostaa verbiä käytetyn transitiivisesti, voi käyttää sanaa fa tai causa:

Joissakin kielissä transitiiviverbin objekti voi saada komplementin (“välillisen objektin”). Esimerkiksi (engl.) “He painted the house white” ja (ruots.) “Jag gav dig ett brev”. LFN käyttää sen sijaan muita rakenteita:

Tästä on yksi poikkeus, nimittäin verbi nomi Sen käyttöä voidaan verrata appositioon:

Verbin muodollinen subjekti

Elefenissä jokaisella verbillä pitää olla subjekti, vaikka se olisi pelkkä muodollinen “paikanpitäjä. Monissa muissa kielissä on mahdollista jättää tällainen muodollinen subjekti pois. Esimerkiksi suomessa voidaan sanoa: “Sataa ja tuulee”. LFN käyttää muodollisena subjektina sanaa lo (“se”):

Toinen tilanne on se, kun semanttisena subjektina on perässä seuraava substantiivilause. Koska tällainen tulee vasta verbin jälkeen, tarvitaan eteen muodollinen subjekti lo:

Samoin, verbin es kyseessä ollen, jos semanttinen subjekti on pronomini (tyypillisessti el, lo tai los), perässään relatiivilause, niin tämä subjekti voidaan siirtää lauseen loppuun ja käyttää sanaa lo muodollisena subjektina:

On ave tarkoittaa, että jokin on olemassa tai läsnä:

Verbit substantiiveinä

Elefenissä on kaksi tapaa käyttää verbiä substantiivina: infinitiivi ja verbaalinen substantiivi. Molemmissa tavoissa verbi säilyy muuttumattomassa muodossa.

Infinitiivi esittelee eräänlaisen substantiivisen sivulauseen, “infinitiivilauseen”, jonka merkitys on sama kuin sanan ce esittelemällä. Infinitiivi on kuitenkin verbi sikäli, että sitä voi määrittää adverbillä ja sitä voi seurata objekti, ja se voidaan kieltää edeltävällä sanalla no. Tärkeä huomata, ettei infinitiivi voi saada subjektia, eikä siihen voi soveltaa ajan tai tavan partikkelia (ia, ta). Nämä ymmärretään asiayhteydestä.

Yleisin infinitiivilauseen käyttötarkoitus on esiintyä toisen verbin objektina. Näiden molempien verbien subjekti on yleensä sama, mutta joskus lauseen merkitys vaatii eri subjektit, kuten alla olevassa esimerkissä proibi come:

Infinitiivi esiintyy myös yleisesti preposition perässä. Silloinkin sen edessä voi olla no ja perässä adverbi ja objekti:

Verbaalinen substantiivi on edellisestä poiketen yksinkertaisesti substantiivi, ja sitä edeltääkin yleensä la tai jokin määre. Tällainen substantiivi tarkoittaa joko verbiin liittyvän toiminnan tapahtumista tai sen välitöntä tulosta. Sitä voi kuvailla adjektiivilla, mutta objektia siihen ei voi liittää ilman prepositiota (usein de):

Sellaisella verbillä kuin ajunta (lisätä), ei synny selvää eroa sanoihin un ajunta ja un ajuntada. Selvä ero on sitävastoin sanoilla la traduida (alkuperäinen, käännettävä teksti) ja la tradui (käännös), vastaavasti un crea (luominen) ja un creada (luomus). Tämä johtuu alkuperäisten verbien merkityksestä: pääte -da viittaa aina objektiin. Verbin crea yhteydessä objekti on myös toiminnan tulos, mutta verbillä tradui, objekti ja toiminnan tulos ovat kaksi eri asiaa. Sellaisilla muutamilla verbeillä kuin dansa, joilla objekti ja toiminta ovat sama asia, me sanomme un dansa, emmekä un dansada.

Infinitiivilausetta voidaan käyttää lauseen subjektina:

Jos kirjoittaja käyttää kovin pitkää infinitiivilausetta, niin lukijalla on vaarana hahmottaa siinä oleva verbi käskynä siihen asti kunnes vastaan tulee lauseen pääverbi. Tämä sekaannus voidaan välttää vaihtamalla infinitiivi verbaaliseksi substantiiviksi artikkelin la tai muun määreen avulla - tai käyttämällä monikkoa:

Esta paje es presentada con la lisensa CC Attribution-Share Alike 4.0 International.
Lo ia es automatada jenerada de la paje corespondente en la Vici de Elefen a 10 setembre 2020 (20:42 UTC).