Kirjoittaminen ja ääntäminen

Kirjaimisto

Lingua Franca Nova käyttää maailman yleisimmin tunnettua kirjaimistoa: latinalaista.

• pienet kirjaimet
  • a b c d e f g h i j l m n o p r s t u v x z
• isot kirjaimet
  • A B C D E F G H I J L M N O P R S T U V X Z

H on harvinainen. Sitä käytetään lähinnä joissakin tekniikan ja kulttuurin termeissä.

Isot ja pienet alkukirjaimet

Virkkeen ensimmäinen sana aloitetaan isolla kirjaimella.

Isoja kirjaimia käytetään myös erisnimien alussa. Jos erisnimi muodostuu useasta sanasta, jokainen sana aloitetaan isoin kirjaimin – ei kuitenkaan pikkusanoja kuten la tai de:

• Ihmiset, niin todelliset kuin kuvitellut, myös personifioidut eläimet ja asiat
  • Maria, San Paulo, Barack Obama, Jan de Hartog, Seniora Braun, Oscar de la Renta, Mickey Mouse
• Järjestöt, esim. yhtiöt, yhdistykset
  • Ikea, Nasiones Unida, Organiza Mundal de Sania
• Poliittiset yksiköt, esim. kansat, valtiot, kaupungit
  • Frans, Atina, Site de New York, Statos Unida de America
• Maantieteelliset paikat, esim. joet, valtameret, järvet, vuoristot
  • la Alpes, Rio Amazon, Mar Atlantica
• Aakkosten kirjaimet
  • E, N

Kuitenkin taiteen ja kirjallisuuden teosnimissä vain nimen ensimmäinen sana aloitetaan isolla kirjaimella (ja tietysti siinä esiintyvät mahdolliset erisnimet):

• Un sonia de un note de mediaestate – Kesäyön unelma
• La frates Karamazov – Veljekset Karamazov
• Tocata e fuga en D minor – Toccata ja fuuga d-mollissa

Joskus, kuten varoituksissa, isoja kirjaimia käytetään TÄHDENTÄMÄÄN kokonaista sanaa tai ilmaisua.

LFN käyttää pientä alkukirjainta monessa sellaisessa kohdassa, jossa useat muut kielet vaativat ison alkukirjaimen:

• Viikonpäivät
  • lundi, jovedi – maanantai, torstai
• Kuukaudet
  • marto, novembre – maaliskuu, marraskuu
• Pyhät ja vastaavat tilaisuudet
  • natal, ramadan, pascua – joulu, ramadan, pääsiäinen
• Vuosisadat
  • la sentenio dudes-un – kaksikymmentäyhdes vuosisata
• Kielet ja kansallisuudet
  • catalan, xines – katalaani, kiinalainen

Kirjainten nimet

Seuraavia tavuja käytetään luetellessa kirjaimia nimeltä puheessa, esim. sanan kirjoitusasua selvennettäessä:

• a be ce de e ef ge hax i je ka el em en o pe qua er es te u ve wa ex ya ze

Näitä voidaan pitää substantiiveina, ja niillä on monikkomuodot: as, bes, efes.

Kun kirjain esitellään tekstissä, se merkitään isolla ja siihen liitetään tarvittaessa monikon pääte -s tai -es:

• La parola “matematica” ave tre As, du Ms (äännetään emes), e un E. – Sanassa “matematica” on kolme a:ta, kaksi m:ää ja yksi e.

Vokaalit

Kirjaimet a, e, i, o ja u ääntyvät hyvin paljon suomen tapaan:

Vokaaliväreissä sallitaan pientä vaihtelua, koska kaikkien kansallisuuksien on vaikea ääntää ihan samalla tavoin. Esimerkkinä amerikkalaisilla takinen a [ɑ] (sanassa “car”) ja hyvin erilaiset o:t sanoissa “hot” ja “coat”.

Diftongit

Kun toinen vokaali seuraa toista, nämä lausutaan yleensä erillisinä.

Jos jälkimmäinen vokaali on i tai u, neljässä tapauksessa, vokaalit muodostavat diftongin:

Etuliitteen lisäys ei aiheuta diftongia: reuni [re-uni], supraindise [supra-indise]. Samatapaisesta syystä muodostuu kaksi erillistä tavua myös eräissä muissa sanoissa: egoiste [ego-iste], proibi [pro-ibi]. Tällaiset sanat on merkitty sanastoissa seuraavaan tapaan “proibi (o-i)”.

Yhdistelmä EI on harvinainen. Se lausutaan yleensä kahtena eri tavuna: ateiste [ate-iste], feida [fe-ida], reinventa [re-inventa]. Ne, joilla on vaikeuksia tässä, voivat lausua [ej] tai jopa [e].

Kun i tai u edeltää toista vokaalia, se muuttuu puolivokaaliksi – ihan kuin englannin Y or W – seuraavissa tapauksissa:

• Sanan alussa
  • ioga [joga], ueste [weste]
• Kahden muun vokaalin välissä
  • joia [ʒoja], ciui [kiwi], veia [veja]
• LI, NI kahden muun vokaalin välissä
  • folia [folja], anio [anjo] – ei kuitenkaan sanan ensimmäisessä tavussa.
• CU, GU ennen vokaalia
  • acua [akwa], cual [kwal], sangue [sangwe]

Muissa tapauksissa – esim. emosia, abitual, plia – äänteet i ja u pysyvät selvinä vokaaleina.

Tärkeä huomautus: Ensi lukemalta nämä säännöt vaikuttavat sekavilta. Onneksi ne voi jättää käytännössä huomiotta! Kun kieleen tottuu, ääntämys hioutuu luonnostaan pikku hiljaa kohti sääntöjen tarkoittamaa.

Konsonantit

Seuraavat kirjaimet ääntyvät konsonantteina:

Huomaa seuraavat asiat:

• C ääntyy aina k:na niinkuin sanassa “kello”, ei koskaan soittimen “cello” tavoin.
• F on aina selvä f; se ei saa “maistua” v:ltä.
• G on aina puhdas g; se ei saa siirtyä suhuäänteeseen päin.
• J taas ei ole suomalainen j; se on paksu soinnillinen suhuäänne, usein kirjaimella ž merkitty.
• N ääntyy juuri ennen konsonanttia g tai c velaarisena nasaalina [ŋ]: longa [loŋga], ance [aŋke]. Tavun lopussa g jää ääntymättä n:n jälkeen: bumerang [bumeraŋ] tai gangster [gaŋster].
• R tärisee aika lailla suomen r:n tavalla.
• S ei ole koskaan soinnillinen, ei edes kahden vokaalin välissä.
• V erottuu selvästi äänteestä b, toisin kuin espanjassa.
• X on siis “suhuässä”. Hienoa, että tällä on ikioma kirjainmerkki!
• Z on soinnillinen s, ei mielellään “ts” saksan tai italian tapaan.

Koska joillekin puhujille nämä ääntämistavat voivat olla hankalia, LFN sallii myös seuraavien muunnelmien käytön:

• J
  • J voidaan lausua myös [dʒ] kuten j englannin sanassa “judge”.
• R
  • Äänteessä r sallitaan erilaisia vivahteita (kuten ranskan, saksan tai englannin), jos vain äänne erottuu selvästi muista äänteistä.
• X
  • X voidaan myös lausua [tʃ] kuten ch englannin sanassa “church”.
• Z
  • Z voidaan tarvittaessa lausua myös [ts] kuten zz sanassa “pizza”.
• haicu, bahamas
  • H voidaan jättää lausumatta, jos puhuja sanoo mieluummin: [aiku], [ba-amas].
• blog, club
  • Jotkin kansainväliset sanat päättyvät LFN:n kannalta epätavalliseen konsonanttiin. Tarvittaessa puhuja saa liittää perään ääntämistä helpottavan e:n: [bloge], [klube].
• spada, strada
  • Sanat, joiden alussa on s, jota seuraa konsonantti, voivat olla joillekin vaikeita lausua. Silloin voi aloittaa sanan ylimääräisellä e:llä: [espada], [estrada].
• gnostica, psicolojia
  • Jotkin tieteelliset sanat alkavat epätavalllisilla konsonanttiyhdistelmillä kuten FT, GN, MN, PS, or PT. Silloin ensimmäisen konsonantin voi jättää lausumatta: [nostika], [sikoloʒia].
• ambargris, esflue, fortres, rontgen
  • Joissakin harvinaisissa sanoissa on hankalia kolmen tai useamman konsonantin yhdistelmiä. Jos nämä ovat vaikeita, väliin voi äännettäessä lisätä neutraalin vokaalin ‘ə’ (avoin ö): [ambarəgris], [esəflue], [forətres/fortəres], [rontəgen].

LFN:lle vieraat kirjaimet

Seuraava taulukko suosittelee lausumistavan niille kirjaimille, jotka eivät varsinaisesti kuulu LFN:ään:

Painotus

Jos sanassa on enemmän kuin yksi vokaali, jollakin niistä on paino eli jokin vokaali lausutaan muita painokkaammin. Painokkaat vokaalit on seuraavassa merkitty alleviivaten.

Pääsääntö: painon saa se vokaali, joka edeltää sanan viimeistä konsonanttia:

• falda
• integra
• matematica
• albatros
• ranur

Täten jälkiliite voi siirtää sanan painoa, mutta näin ei silti aina tapahdu:

• matematica  →  matematical
• radiograf  →  radiografia (ei muutosta)
• radiograf  →  radiograf‌iste

Monikon pääte -s ei kuitenkaan siirrä painoa:

• un falda  →  du faldas
• un joven  →  tre jovenes
• ambos – tämä erityinen sana äännetään monikon tapaan.

Esimerkiksi diftongissa esiintyvä puolivokaali I tai U toimii tässä suhteessa kuin konsonantti:

• abaia
• ciui
• bonsai
• cacau

Jos sanassa ei ole konsonantteja tai jos sanan kaikki vokaalit tulevat vasta konsonanttien jälkeen, niin ensimmäinen vokaali on painollinen:

• trae
• fea
• tio
• proa
• jua

Joskus viimeisen konsonantin jälkeen tulee vokaaliyhdistelmä. Vokaaliyhdistelmät IA, IE, IO, UA, UE ja UO pitävät pääsäännön voimassa; paino on viimeistä konsonanttia edeltävällä vokaalilla:

• asentua
• jelosia
• rituo
• alio

Sitävastoin viimeistä konsonanttia seuraavissa vokaaliyhdistelmissä AE, AO, EA, EO, OA, OE ja UI paino tulee vokaaliparin ensimmäiselle vokaalille:

• coneo
• idea
• sutrae
• produi

(Kuitenkin estingui ja vacui, sillä U on tässä puolivokaali kirjaimia G ja C koskevan säännön mukaan.)

Sanat ala, asi, agu, ami, enemi, perce, alo, *oce ja ura lausutaan usein paino viimeisellä tavulla. Myös pääsäännön mukainen painotus on hyväksyttävää.

Yhdyssanoissa kuten parario ja mediadia säilyy jälkiosan alkuperäinen painotus.

LFN ei ole tonaalinen kieli: sanat eivät erotu toisistaan äänenkorkeuden vaihteluin. Voidaan kuitenkin käyttää nousevaa intonaatiota ilmaisemaan, että kyse on kysymyslauseesta.:

• Tu parla portuges? – äänenkorkeus nousee viimeisessä sanassa.
• Tu no parla portuges. – tasainen tai laskeva ääni

Fonotaktiikkaa

Tavallisia sanoja muodostettaessa LFN noudattaa tiettyjä rajoittavia sääntöjä.

Kahta samanlaista vokaalia ei yleensä panna peräkkäin. Se kuitenkin sallitaan, jos tilanne syntyy etuliitteen liittämisestä: “reenvia”, “coopera”. Tällöin molemmat vokaalit lausutaan erikseen.

Yhdistelmää ou ei yleensä suvaita.

Jos jälkiliitteen liittäminen aiheuttaisi kielletyn kaksoisvokaalin, niin toinen vokaali jätetään pois:

• comedia + -iste  →  (comediiste)  →  comediste – koomikko

Vain seuraavat konsonanttiryhmät ovat sallittuja tavun alussa:

• pr-, br-, pl-, bl-
• tr-, dr-
• cr-, gr-, cl-, gl-
• fr-, vr-, fl-
• sl-
• sp-, st-, sc-
• sf-
• spr-, str-, scr-
• spl-, scl-

Vain seuraavat konsonantit ovat sallittuja tavun lopussa, ja niitä pitää silloin edeltää vokaali:

• -f, -s, -x
• -m, -n, -l, -r

Konsonanttiryhmä sanan keskellä on mahdollinen, jos se voidaan jakaa kahdeksi sallituksi tavuksi:

• encontrante = en-con-tran-te
• mostrablia = mo-stra-bli-a
• instinto = in-stin-to

Erisnimet samoin kuin vakiintuneet tekniikan ja kulttuurin kansainväliset sanat voivat rikkoa näitä sääntöjä.